Kiva, kun tulit! Tervetuloa kotisivuilleni.
Olen Helmisen Anna, paljasjalkainen imatralainen. Kun muistelen itseäni täysi-ikäisyyden kynnyksellä, minua hymyilyttää. Suorastaan naurattaa. Ajatukseni oli lähteä Imatralta. Nopeasti ja kauas. Muutaman opiskeluvuoden kävin muualla, mutta Imatra ei lähtenyt minusta. Ja täällä olen; yrittäjänä ja kuntapäättäjänä. Lähdin ensimmäisiin vaaleihini vuonna 2005. Olen toiminut lautakunnan jäsenenä, kaupunginhallituksen jäsenenä, kaksi kautta kaupunginhallituksen puheenjohtajana ja yhden kauden kaupunginvaltuuston puheenjohtajanana. Innolla ja täydellä sydämellä olen edelleen mukana rakentamassa elivoimaista Imatraa. Toivon voivani jatkaa työtä myös kevään 2025 vaalien jälkeen. Tietyt asiat ovat ja pysyvät. Lähdin aikanaan vuonna 2005 päättäjäksi, koska halusin
Nuo tavoitteet ohjaavat toimintaani edelleen. Päätöksentekijänä olen valmis
Osaan ja ymmärrän
Jos joku askaruttaa sinua, ota yhteyttä ja kysy. Arvostan keskustelua. Puskista huutelijaksi minusta ei ole; toivottavasti ei sinustakaan. Seison reilusti näkemysteni takana ja perustelen ne. Takaan, että olen asiasta riippuen joko puolesta tai vastaan. ![]() |