Hankinnat

18.06.2012

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Hankintojen suunnitelmallisuus on avainasemassa, kun eri toimialoilla toteutetaan talousarvion mukaisia ja palvelutuotannon tarvitsemia hankintoja. Lähtökohta julkisille hankinnoille on nimensä mukaisesti julkisuus. Laki julkisista hankinnoista velvoittaa julkisyhteisöjä noudattamaan määräyksiä kynnysarvot ylittävissä hankinnoissa. Hankintojen suorittamisen tavoitteena ei voi olla sen vähäisempi asia kuin lainsäädännön vaatimusten noudattaminen.

Hankintaprosessissa tulee kiinnittää erityistä huomiota yritysvaikutusten arviointiin. Arvioinnin tekemisen tulee olla toimintatapa, ei vain vaatimuksen täyttäminen.  Kaupungin tekemillä hankinnoilla luodaan ja ylläpidetään aktiivista yritystoimintaa. Meidän tulee muistaa, että menestyvän kunnan takana on menestyviä yrityksiä.

Kilpailutuksia suunniteltaessa on syytä aidosti pohtia mahdollisuutta hankinnan pilkkomiseen. Toisaalta aitoa pohdintaa on syytä tehdä myös tarjouspyyntömenettelyn suhteen. Miksi valita rajoitettu menettely ja jättää tarjouspyyntö julkaisematta valtakunnallisessa portaalissa? Mistä viranhaltijat voivat olla varmoja, että varsinkin harvoin toistuvissa hankinnoissa heillä on varma tieto kaikista markkinoilla olevista tarjoajista? Markkinat muuttuvat, tuotteet muuttuvat ja ennen kaikkea tuotteita ja palveluita tarjoavat yritykset muuttuvat. Tosiasia on se, että kysyntä luo tarjontaa. Jos kaupunki ei ole avoimesti mukana kysynnän luomisessa, on turha tarjouskilpailun jälkeen pohtia, miksi johonkin hankintaan ei esim. saatu yhtään tarjousta.

 

Imatralla kehitys hankintaosaamisessa ja hankintojen toteuttamisessa on ollut nousujohteista. Kokoomuksen valtuustoryhmän jo vuosia sitten jättämän valtuustoaloitteen vaatimusten mukaisesti on tehty kehittämistoimenpiteitä, koulutettu henkilöstöä ja varattu hankintojen suorittamiseen myös lisäresurssia. Puutteet on tiedostettu ja niihin on regaoitu. Silti edelleen on parantamisen varaa. Tehtyjen ja yhteisesti sovittujen määräysten ja pelisääntöjen noudattamisen tulee olla itsestäänselvyys. Hankintojen suorittaminen tulee vastuuttaa henkilöille, jotka ovat saaneet niiden tekemiseen koulutusta. Pelkkä hankintaohjeistus, olkoon se sitten kunnallinen tai maakunnallinen, ilman asianmukaista osaamista ei johda haluttuun ja kokonaisuuden kannalta parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

16.08.2021Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan valinta
24.05.2021Tilinpäätösvaltuusto; esittelypuheenvuoroni
15.05.2021Katukanava-kirjoitus Imatran toimintakulttuurin muutoksesta
03.05.2021Eriävä mielipide Mansikkalan koulun vararehtorivalintaan
26.04.2021Eriävä mielipide kaupunginjohtajavalintaan
26.04.2021Puhe kaupunginvaltuusto 26.4.2021 - kaupunginjohtajavalinta
06.03.2021Riitta Uosukainen tukee Annan kuntavaaliehdokkuutta
06.03.2021Ehdolle kuntavaaleihin
01.02.2021Mioni-yrityspuistoon liittyvä keskustelu
19.01.2021Kaupungin johtamisrakenteesta, Katukanava-kirjoitus
07.12.2020Maapoliittisen ohjelman käsittely kaupunginvaltuustossa
09.11.2020Talousarviovaltuusto
05.11.2020Kommentti Imatrankosken koulu nuorisotilaksi -aloitteen käsittelyyn liittyen
25.05.2020Tilinpäätösvaltuusto
05.12.2019Imatran kaupungin henkilöstöjuhla -juhlapuhe
11.11.2019Talousarviovaltuusto
16.09.2019Valtuustoaloite anonyymistä rekrytoinnista
27.05.2019Tilinpäätösvaltuusto
13.03.2019Kolumni Eksotesta Imatralainen-lehdessä
10.12.2018Talousarviovaltuusto
28.05.2018Tilinpäätösvaltuusto
28.05.2018Valtuuston päätös sotekiinteistöistä
27.02.2018Kolumni kaksoisraiteesta Imatralainen.lehdessä
14.12.2017Kaukopään koulu 80 vuotta
01.12.2017Talousarviovaltuusto
01.10.2017Vanhusten viikon juhla
01.07.2017Imatran kaupungin tervehdys Itä-Länsi -pesäpallotapahtumassa
01.07.2017Imatran kaupungin tervehdys Itä-Länsi -pesäpallotapahtumassa
27.05.2017Tilinpäätösvaltuusto
24.04.2017Kaupunginjohtajan valinta, kaupunginvaltuusto
18.03.2017Hannu Sopasen muistokonsertti
11.02.2017Imatran uuden teatetrin avajaiset
19.12.20166. luokkalaisten itsenäisyyden ja joulun juhla
14.12.2016Talousarviovaltuusto
13.12.2016Tiina Wilén-Jäppisen muistovaltuusto
06.12.2016Itsenäisyyspäivän juhla Kulttuuritalo Virrassa
14.10.2016Kouluverkko kaupunginvaltuustossa
08.10.2016Kulttuuritalo Virta 30 v
20.06.2016Tilinpäätösvaltuusto
09.06.2016Teatterin harjannostajaiset
15.05.2016IPV - kauden avaus
12.04.2016Kolumni Imatralainen
30.01.2016Tervehdys SM-hiihdot palkintojenjako
29.01.2016SM-hiihtojen avajaiset
19.12.2015Prisman harjakaiset
07.12.2015Talousarviovaltuusto
03.12.2015Teatterin peruskiven muuraus
02.12.2015Imatran Invalidit ry:n esteettömyysseminaari
27.10.2015Kolumni Imatralainen
15.06.2015Tilinpäätösvaltuusto
01.04.2015Kolumni Imatralainen
08.12.2014Talousarviovaltuusto
29.10.2014Kolumni Imatralainen
04.10.2014Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry 50 vuotta
18.09.2014Kutsunnat
17.06.2014Tilinpäätösvaltuusto
22.04.2014Kolumni Imatralainen
17.03.2014Strategia kaupunginvaltuustossa
17.03.2014Kouluverkko kaupunginvaltuustossa
22.01.2014Kuntarakenneseminaari Kulttuuritalo Virrassa
09.12.2013Talousarviovaltuusto
08.11.2013Imatran Postimerkkikerho 70 v
30.10.2013Kolumni Imatralainen
11.10.2013Maakuntatilaisuus
10.10.2013Vanhusten viikon juhla
28.08.2013Kutsunnat
19.08.2013Saimaan AMK:n omistusjärjestely kaupounginvaltuutossa
28.06.2013Imatra Big Band Festivaalin avajaiset
10.06.2013Tilinpäätösvaltuusto
17.04.2013Maakuntatilaisuus
16.04.2013Kolumni Imatralainen
16.03.2013Naiskuoropäivien avaus
10.12.2012Hankintastrategia 2013-2010 kaupunginvaltuustossa
10.09.2012Valtuustoaloite lastenhoitohuoneen järjestämiseksi
18.06.2012Hankinnat
01.11.2011Katukanava-kirjoitus Imatran korkeista asumiskustannuksista