Itsenäisyyspäivän juhla Kulttuuritalo Virrassa

Hyvä juhlayleisö,

Imatraa ja imatralaisia on kohdannut suunnaton suru viime päivien traagisten tapahtumien johdosta. Haluan esittää syvän osanottoni Imatran ampumatragedian uhrien omaisille. Pyydän, että nousemme ylös ja kunnioitamme menehtyneiden toimittajien sekä suuresti arvostetun kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Tiina Wilen-Jäppisen muistoa.

 

 

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisa itsenäisyyspäivän juhlan juhlayleisö, hyvät naiset ja herrat!

 

Suomen lähes 100-vuotinen historia on vaiheikas. Maailmanlaajuisesti ajatellen historiamme on kovin lyhyt, mutta oman ja osin jo edesmenneiden sukupolvien osalta voimme varmasti todeta tälle pienelle kansakunnalle sattuneen ja tapahtuneen.

 

Juhlimme tänään 6. joulukuuta Suomen yhdeksättäkymmenettäyhdeksättä itsenäisyyspäivää. Toissa päivänä 99 vuotta sitten, siis 4. päivänä joulukuuta, pääministeri Svinhufvud antoi eduskunnalle itsenäisyysjulistuksen ja 99 vuotta sitten tänään eduskunta sen hyväksyi. Itsenäisyysjulistuksessa kansaa kehotettiin hartaasti ja järkähtämättömästi noudattamaan järjestystä ja täyttämään isänmaallinen velvollisuutensa, ponnistamaan kaikki voimansa kansakunnan yhteisen päämäärän saavuttamiseksi ajankohtana, jota tärkeämpää ja ratkaisevampaa ei siihen asti ollut Suomen kansan elämässä ollut.

 

Itsenäisyyden alkuajat eivät olleet helppoja. Tuolloin elettiin ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa yhteiskunnallista murrosvaihetta. Venäjän keisarikunnan romahduksen seurauksena keisarikunnan osa, Suomen suurruhtinaskunta, julistautui itsenäiseksi.

Oltiin siirtymässä parlamentarismiin. Kansa oli jakautunut kahtia sosiaalisesti ja myös taloudellisesti. Maassa elettiin epästabiileissa olosuhteissa ja nähtiin jopa nälkää. Ristiriidat kärjistyivätkin pian itsenäistymisen jälkeen sisällissodaksi.

 

Sisällissota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Sisällissodassa me suomalaiset olimme toinen toistemme vihollisia. Sisällissota syvensi Suomen kansan kahtiajakoa. Hävinneisiin suhtauduttiin pitkälti kriminaaleina. Ensimmäisen maailmansodan lopputulos kuitenkin mahdollisti hitaan eheytymisen väestöryhmien kesken.

 

Itsenäisyyden alkuajoista lähtien Suomi modernisoitui kovaa vauhtia, bruttokansantuote kasvoi, palkat kohosivat ja elintaso nousi. Elintason nousu katkesi kuitenkin 1929 alkaneeseen maailmanlaajuiseen talouslamaan. Suomessa tästä lamasta on puhuttu pulavuosina, jotka olivat syvimmillään heti 1930-luvun alussa. Suomalaiset kokivat pula-ajan hyvin eri tavoin. Valtion ja kuntien viranhaltijoiden palkat säilyivät ennallaan, minkä ansiosta heidän elintasonsa jopa nousi, kun hinnat laskivat. Virkamiehiä ei myöskään irtisanottu. Kauppiaat ja yrittäjät kykenivät pääosin jatkamaan toimintaansa, vaikka konkursseja tapahtui.

 

Noin 30 000 teollisuustyöläistä jäi kokonaan työttömäksi pulavuosina. Virallisesti työttömänä oli pulavuosina enimmillään 100 000 suomalaista, mutta luku oli todellisuudessa suurempi. Muuttoliike kulki itsenäisyyden alkuvuosina maaseudulta kaupunkeihin. Muuttajat olivat nuorta väkeä. Enemmistö maaseudun nuorista hakeutui jo itsenäisyyden alkuvuosina pois kotiseudultaan. Suuren suomalaisten joukon arkeen vaikutti oppivelvollisuus, joka tuli voimaan asteittain vuodesta 1921. Yhteiskuntamme kehityksessä iso rooli on ollut sillä, että lähes kaikki suomalaiset olivat sekä luku- että kirjoitustaitoisia 1930-luvun lopussa.

Kansakoulujen päätavoitteena oli vahvistaa kansallista yhtenäisyyttä. Ihanteena oli kasvattaa lapsista ahkeria ja yhteiskunnalle hyödyllisiä kansalaisia. Yhtä lailla poikien ja tyttöjen kuului saada yleissivistys.

Vaikka arki eteni, taustalla oli jo muutaman vuosikymmen aiemmin solmitun rauhansopimuksen aiheuttamaa kitkaa. Se ei ollut ratkaissut ongelmia ja mahdollisti epätyytymättömyyden kasautumisen ja purkautumisen kohtalokkain seurauksin vuonna 1939.

 

Me kaikki tiedämme, mitä tapahtui, kun Suomesta tuli kahden suurvallan välissä Talvisodan osapuoli. Tilanteeseen ei löytynyt rauhanomaista ratkaisua. Talvisota tarkoitti suurten sotaponnistelujen lisäksi myös yhteishenkeä kotirintamalla. Erityisesti naiset kunnostautuivat korvaamalla sotatantereella taistelevia miehiä. Tätä tapahtui kaikkialla, aina maataloudesta teollisuuteen. Syntyi ”talvisodan henki” – pieni ja taloudellisti heikko, huonosti sotaan varautunut kansakunta korvasi osan puutteista kaikkien osallistumisella – osallistuttiin tavalla tai toisella.

 

Vaikka 105 päiväisen talvisodan ja yli 3 vuotisen jatkosodan seurauksena jouduimme luovuttamaan Neuvostoliitolle laajoja alueita mm. Karjalassa, kansan yhtenäiset rivit mahdollistivat itsenäisyytemme säilymisen. Haasteet voitiin voittaa sitoutumisella, suomalaisten tuella ja lujalla uskolla; uskolla itseen, toisiin ja huomiseen.

Suomi ja suomalaiset maksoivat kuitenkin kovan hinnan vapaudestaan. Kymmeniä tuhansia isänmaansa puolesta kaatuneita ja kadonneita, muutamia satoja tuhansia haavoittuneita, rikkoutuneita perheitä, kotinsa menettämisiä, taloudellisia menetyksiä, suuria sotakorvauksia. Miehiä rintamalla, lottia kenttäsairaaloissa ja kotijoukkoja epävarmoissa olosuhteissa. Itsenäisyydestämme on maksettu kova hinta.

 

Sotien jälkeen maatalousvaltainen Suomi teollistui ja kaupungistui poikkeuksellisen nopeasti. Taloudellisen vaurauden kasvaessa kehitettiin sosiaaliturvaa ja hyvinvointia täydentämällä aikaisempaa lainsäädäntöä ja säätämällä uutta. Sotien jälkeen päätettiin mm. lapsilisien myöntämisestä (1948), kansalaisten eläketurvan parantamisesta uudella kansaneläkelailla (1956), sosiaaliturvan kohentamisesta sairausvakuutuslailla (1963), työttömyyskorvauksia säätelevästä laista (1967), peruskouluun siirtymisestä (1968) sekä kansanterveyslaista (1971).


Viimeisimpinä vuosikymmeninä hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen on edelleen jatkunut. Ympäristöasioiden merkitys on korostunut ja niihin on alettu kiinnittää huomiota. Kilpailukyvyn edistämiseksi talouselämän sääntelyä on purettu ja verotusta uudistettu. Uusia haasteita viimeaikaiselle kehitykselle ovat luoneet 1990-luvun alun lama, kansainvälistyminen, EU-jäsenyys, muun maailman epävarmat olosuhteet ja niistä aiheutuvat seuraukset. Yksi uusimmista haasteistamme on sekä teknologian että tietoyhteiskunnan kehitys. Digitalisaatio, tietojen ajasta ja paikasta riippumattomuus, internet ja muut sähköiset kanavat ovat mahdollistaneet meille asioita, joita ennen emme voineet edes kuvitella olevan olemassa. Tiedon välittymisen nopeus ja sähköisen maailman lieveilmiöt ovat kuitenkin seikka, joka meidän suomalaisten tulee ottaa huomioon.

 

 

Hyvät kuulijat,

Hyvin yksituumaisesti voimme tänään kaikesta huolimatta kuitenkin todeta, että edelliset sukupolvet yhdessä nykyisten kanssa ovat rakentaneet tämän maan meille hyväksi paikaksi asua. Pitkäjänteisellä työllä Suomi on rakennettu hyvinvointivaltioksi, jossa jokaisen yksilön perusoikeudet turvataan ja jokaisella on lähtökohtaisesti yhtäläinen oikeus elää ja olla.

 

Yhteisöllisyys ja yhteinen tahto mahdollistivat mm. talvisodan hengen muodostumisen. Kaikkien panos oli merkittävä ja kaikkia itsenäisyytemme puolesta taistelleita meidän on tänäänkin kiittäminen – ilman heitä ja ilman koko kansakunnan maksamaa kovaa hintaa, tilanteemme voisi olla täysin toisenlainen. Itsenäisyytemme puolesta taistelleiden vuoksi emme saa koskaan pitää itsenäisyyttämme itsestäänselvyytenä. Meidän kaikkien tulee kantaa vastuumme hyvinvointivaltion säilymisestä ja edelleen kehittymisestä, mutta ennen kaikkea identiteettiimme oleellisesti liittyvän historian kertomisesta nykyisille ja tuleville sukupolville.  

 

 

 

Hyvät kuulijat,

 

Meitä suomalaisia arvostetaan maailmalla korkeasta ammattitaidostamme, sisukkuudestamme ja rehellisyydestämme. Suomalainen sisu ja ahkeruus ovatkin olleet sotien jälkeisen kehityksen ajan kulmakiviä. Hyvän perustan nousulle loi epäilemättä jo kansakoululaitos sekä yleinen oppivelvollisuus ja koululaitoksen kehittyminen.

 

Suomen lähes 100-vuotisen historian alkuvuodet ovat osin kuin toisinto nykyhetkestä. Silloin elettiin työttömyyden, muuttoliikkeen, taantuman ja sivistyksen ympärillä käytävän keskustelun värittämässä ympäristössä. Jo itsenäisyyden alkuaikoina koulutuksen tavoitteena oli kasvattaa lapsista ahkeria ja yhteiskunnalle hyödyllisiä kansalaisia. Eikö näin ole tänäänkin?

 

Suomen hallituksen asettama pitkän aikavälin tulevaisuuden vision mukaan ”Suomi vuonna 2025 on uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Suomen kilpailukyky rakentuu korkealle osaamiselle, kestävälle kehitykselle sekä ennakkoluulottomalle uudistamiselle kokeiluja ja digitalisaatiota hyödyntäen.”

 

Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin kannalta tavoiteltavaa on turvallinen ja vakaa kansainvälinen toimintaympäristö, jossa valtioiden, yritysten ja ihmisten toimintaa sääntelevät kansainvälinen oikeus ja sille rakentuvat yhteisesti sovitut säännöt, oikeudet ja velvollisuudet. Suomen elinvoimaisuus on perustunut ja tulee varmasti perustumaan jatkossakin sivistykseen. Sivistyksen sekä lasten ja nuorten varaan me tulevaisuudessakin rakennamme menestyksemme.

 

 

Mikä sitten erottaa itsenäisyytemme alkuajan nykyisyydestä? Ainakin hyvinvointimme on nyt suurempaa. Ikävä kyllä näin on pahoinvointimmekin kanssa. Yhä useampi suomalainen kokee olonsa onnettomaksi hyvinvoinnistamme huolimatta. Meillä on iso tehtävä toteuttaa visiota siitä, että jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä.

 

Yksi suurimmista haasteistamme tänä päivänä on yhteisöllisyyden puute. Rohkenen väittää, että asioihin riittävän aikaisella puuttumisella, ohjaamisella ja tukemisella olisi mahdollista estää syrjäytymistä ja sen lieveilmiöitä. Tämä edellyttää napakkaa otetta paitsi kaikilla eri tasoilla. Muistammehan aina kysyä, miten kaverilla menee? Ja ymmärrämmehän me aina toimia, jos huomaamme hänen tarvitsevan apua?

Yhteisellä ponnistuksella ja toisista huolta kantamalla tämä kansa on ennenkin päässyt pitkälle.

 

Meillä Suomessa on ollut ilo elää rauhanajan olosuhteissa jo vuosikymmeniä. Minun sukupolvi sekä minun edeltävä ja jälkeinenkin sukupolvi ovat saaneet elää koko elämänsä itsenäisessä, kehittyvässä Suomessa. Sotien pahuutta saamme seurata nykyisin tiedotusvälineiden kautta niin paljon, että tietotulva tekee ähkyksi. Pahuus vaikkapa Aleppossa ei enää edes kosketa samalla tavalla kuin aiemmin, uutisointiin ja pahuuteen tottuu – niin kauan kuin se ei kosketa itseä.

 

Siihen ei totu koskaan, että pahuus tulee iholle. Se osuu perheeseen, työyhteisöön, ystäväpiiriin, koko kaupunkiin. Tätä on vaikea ymmärtää ja mahdoton hyväksyä.

 

Viime päivien järkyttävät tapahtumat täällä Imatralla ovat saaneet pohtimaan sitä, miksi elinympäristössämme on niin paljon pahuutta? Miksi huolen kantaminen toisista ihmisistä unohtuu?

 

Vaikka elämme rauhanaikaa, elämme tällä hetkellä hämmästyneissä, järkyttyneissä, ihmettelevissä ja osin pelonsekaisissakin tunnelmissa. Perusturvallisuutemme, se mihin rauhanaikana olemme tottuneet ja uskoneet, on tullut uhatuksi. Suomi selvisi sodasta yhdessä. Meidän tulee selvitä myös tästä tapahtuneesta yhdessä, toinen toistamme tukien ja toistamme huolta kantaen.

 

 

Kunnioitetut sotaveteraanit, hyvä juhlaväki,

 

Tänään on hyvä pohtia kansakuntamme menneisyyttä ja tulevaisuutta. Yhdessä toimien ja hyvää etsien saamme parhaan mahdollisen lopputuloksen koko yhteiskunnan ja tulevaisuutemme hyväksi. Menneisyyden ymmärtämisessä ja kunnioittamisessa piilee avain tulevaisuuden menestykseen.

 

Itsenäinen valtio ja sen sinivalkoinen lippu ovat juhlimisen arvoisia. Toivotan teille kaikille mitä parhainta itsenäisyyspäivän juhlaa ja hyvää itsenäisyyspäivää!