Vanhusten viikon juhla01.10.2017 Arvoisa juhlayleisö, hyvät imatralaiset, Vanhusten päivää on vietetty maassamme jo vuodesta 1954 lähtien. Lokakuun ensimmäisestä sunnuntaista käynnistyvä vanhustenviikko on perinteikäs ja Imatrallakin perinteiden mukaisesti viikkoon olennaisena osana kuuluu tämä juhla.
Vanhustenpäivän alkuperäisenä tarkoituksena oli muistaa vanhenevia omaisia ja tuoda esiin koko yhteiskunnan kiitollisuus niille, jotka ovat nykypolven elämän rakentaneet.
Päivän alkuperäiset tavoitteet, vanhenevien omaisten muistaminen ja kiitollisuuden osoitus, ovat edelleen tänään tärkeitä asioita. Vanhusten viikolla jokaisen meistä olisi hyvä ajatella omia läheisiään ja muita kanssaihmisiä. Toivon, että tämä päivä ja koko viikko herättää meidät kaikki myös pohtimaan sitä, millainen vanhuus meistä jokaisella tulee olemaan. Millaisessa kunnossa olemme, millaisia palveluja tarvitsemme, millaisen elinympäristön me haluamme? Arvostetaanko meitä omana itsenämme, pidetäänkö meistä huolta?
Hyvät kuulijat,
Kun ihminen eläköityy tai saavuttaa jonkun tietyn iän, aletaan häntä usein automaattisesti tarkastella vanhusnäkökulmasta. Näin siitäkin huolimatta, että suomalaisten keski-ikä on tasaisesti noussut viimeisen sadan vuoden aikana.
Emme usein kuule kovinkaan montaa tulevaisuuteen suuntaavaa puheenvuoroa, jossa ei esitetä huolta nopeasti ikääntyvästä yhteiskunnasta, vähenevistä verotuloista ja hyvinvointipalveluiden kasvavasta tarpeesta. Keskustelussa ikääntyminen suurten ikäluokkien osalta nähdään negatiivisena ja kustannuksia aiheuttavana, huonona asiana. Huolestuneina pohditaan sitä, kuka jatkossa maksaa eläkkeet ja julkisten palveluiden kustannukset, kun maksajia on hetki hetkeltä vähemmän. Kysymys on toki oikeutettu. Tässä yhteydessä tulisi kuitenkin muistaa, että tämän päivän vanhukset ovat entistä terveempiä ja entistä aktiivisempia. Eläkkeelle siirtyminen ei tänä päivänä välttämättä tarkoita vanhuspalveluiden piiriin siirtymistä. Monille eläkkeen ensimmäiset vuodet ovat elämän onnellisinta aikaa – aikaa itselle, parisuhteelle, ystäville, harrastuksille, kenties jopa opiskelulle ja muulle itsensä kehittämiselle.
Negaation sijaan vanheneva väestö tulisi aidosti nähdä suomalaisen yhteiskunnan tärkeänä voimavarana. Ikäihmiset voivat yhtä lailla osallistua suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseen – he eivät missään tapauksessa ole, eivätkä saa tulevaisuudessakaan olla, passiivinen osapuoli. Vanhuus on nähtävä voimavarana. Se ei saa olla taakka, olipa yhteisö mikä hyvänsä.
Ikääntyminen on ollut poikkeuksellisen paljon esillä viime vuosina. Suomessa on julkaistu erilaisia tutkimuksia, joiden mukaan ikääntyvien terveys ja yleiskunto nousevat. Tutkimusten mukaan ikäihmiset ovat myös tyytyväisiä elämäänsä, heidän omatoimisuus on noussut ja he ovat aiempaa vireämpiä. Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on esitetty vastaavia tuloksia. Onnellisuuskäyrä alkaa laskea 20-vuotiaana ja on alimmillaan 46-vuotiaana. Sitten alkaa tasainen nousu. 75-vuotias on saavuttanut 20-vuotiaan, mutta käyrä jatkaa kohoamista. Ikääntymisen on todettu olevan riemuvoitto eikä taloudellinen tappio.
Seuraan mielenkiinnolla itsenäisyyden juhlarahasto Sitran tutkimuksia megatrendeistä eli asioista, jotka vaikuttavat siihen millaiseksi tulevaisuus muotoutuu. Kolmen vuoden takaisessa tutkimuksessa yksi uusista megatrendeistä oli superseniorit. Superseniorit luovat uudenlaisia tarpeita, palveluja. He ovat merkittävä yhteiskunnallinen voima. Ikääntyvän väestönosan merkitys on alettu siis tutkimustenkin kautta ymmärtämään.
Tämän vuoden 2017 megatrendejä ovat automaatio, robotisaatio, keinoäly ja digitaaliset alustat. Ne muokkaavat kaikkia aloja teollisuudesta hoivaan ja tietotyöhön. Tunnusomaista tämän päivän trendeille on se, että ne vaikuttavat kaikkialla ja ne vaikuttavat kaikkeen. Maailman muuttuminen on arkipäivää eikä muutokselta voi ummistaa silmiään.
Hyvät kuulijat,
Ikääntymisen ympärillä käytävä keskustelukin liittyy oleellisesti maailman muuttumiseen. Maailma on menneiden vuosien aikana muuttunut, kuten todettu jopa arkipäiväistymiseen asti. Itse rohkenen väittää, että maailman muutos on ollut jopa radikaalia.
Otammepa tarkastelujakson aluksi 1900-luvun alun, 1950-luvun tai vaikka 2000-luvun alun, niin kaikilla jaksoilla on tapahtunut huimaa kehitystä. Kehitys on toki ollut hyvin eri tyyppistä eri aikoina. Olemme siirtyneet maataloudesta ja alkujuurillaan olleesta teollistumisesta mullistavaan tietoyhteiskuntaan. Yhteiskuntaan, joka on sähköistynyt, tietoteknistynyt ja siirtynyt aiempaa merkittävästi nopeampaan rytmiin. Tänä päivänä elämme jo todeksi Sitran megatrendejä - me olemme internetissä, skypessä, Facebookissa, pian automme liikkuvat paikasta toiseen ilman kuljettajaa ja pian kotonamme anturit mittaavat ja analysoivat meistä sitä tietoa, jonka saamiseksi me nyt hakeudumme esim. terveyspalveluiden pariin. Viimeeksi tämän aamuna saimme maakuntalehdestä lukea, miten kotihoidossa hyödynnetään tekniikkaa ja tietoliikenneyhteyksiä. Jos ja kun tekniikalla voidaan lisätä huolenpitoa, turvallisuutta ja turvallisuudentunnetta, kannatan näiden sovellusten ja tekniikoiden kehittämistä ja käyttöönottoa lämpimästi.
Ympäröivän maailman rajun muutoksen myötä elintasomme on merkittävästi parantunut. Hyvinvointi ja toimeentulo kokonaisuudessaan ovat parantuneet. Positiivisen kehityksen lisäksi meillä on paljon haasteita, jopa ongelmia. Muotikeskustelunaiheiksi ovat nousseet työttömyys, ikääntyminen, kestävyysvaje ja työurien pituus. Tänä päivänä keskustelua sävyttävät myös kustannusten karsinta, tehostaminen ja keskittäminen. Muutostarpeesta ja keskustelusta huolimatta elämme edelleen yltäkylläisyydessä. Yltäkylläisyys korostuu erityisesti, jos vertaan nykyhetkeä siihen todellisuuteen, taloudelliseen tilanteeseen, elintasoon ja työympäristöön, jota minä ja minun sukupolveni eivät ole kokeneet muuten kuin korkeintaan isovanhempiemme kertomusten kautta.
Yhteiskuntamme on tulevaisuudessakin välttämättömien suurten mullistusten, haasteiden ja muutosten edessä. Tulevaisuuteen valmistautuminen, saavutetun elintason ylläpito ja ennen kaikkea koko hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen edellyttävät koko yhteiskunnan eri rakenteiden muuttamista vastaamaan muuttunutta maailmaa. Maailmamme, se ympäristö, jossa elämme, ei ole valmis. Olemme pakotettuja muuttumaan maailman ja ympäristön mukana.
Minun mielestä yksi merkittävistä tulevaisuuden menestystekijöistä kaiken digitalisaation keskellä on se, miten me kohtelemme toisiamme. Ihminen kuitenkin elää toisista ihmisistä ja toisille ihmisille. Pidämmekö huolta toisistamme, olemmeko ystäviä? Tämän päivän keskustelussa meille kaikille tuttuja sanoja ovat yhteisöllisyyden puute, syrjäytyminen, yksinäisyys. Voisimmeko me muuttaa keskustelua siten, että termit olisivatkin yhteisöllisyys, huolenpito, ystävällisyys, yhdessäolo, arvostus, kunnioitus?
Tässä asiassa jos missä, me nuoremmat sukupolvet voisimme ottaa oppia isoisiltämme. Ennen perheet elivät yhdessä tiiviisti ja samassa talossa saattoi asua useitakin sukupolvia. Nyky-yhteiskunnassa sukupolvien välinen kuilu on syventynyt. Nuoret muuttavat kaupunkeihin, usein yhä kauemmaksi vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Elämäämme leimaa kiire ja sen myötä myös ikääntyvien kokemusten hyödyntäminen esimerkiksi perinteiden välittäjänä on valitettavan usein unohtunut.
Ikääntyneillä on tilausta ja tarvetta monella taholla, esimerkiksi erilaisissa tehtävissä kolmannella sektorilla, kansalaisjärjestöissä ja yhteisöissä. Varttuneita tarvitaan myös opastamaan nuoria. Usein kirjaviisauden sijaan arvokkainta pääomaa on se hiljainen tieto, elämänkokemus ja viisaus, joka siirtyy edelliseltä sukupolvelta seuraavalle.
Yhdessäolon myötä muodostuvan yhteisöllisyyden on todettu johtavan parempaan fyysiseen ja erityisesti psyykkiseen terveyteen. Sosiaalisen tuen kautta yhteisön jäsenet saavat voimavaroja, jotka auttavat mm. hallitsemaan stressiä. On myös tieteellisesti todettu, että yhteenkuuluvuuden tunne ja yhdessä tekemisen ilosta koituva ilo luovat turvallisuutta ja lisäävät elämän hallittavuutta. Lopputuloksena on myös luottamus siihen, että elämä kantaa vaikka välillä olisi vaikeaakin.
Kannustankin kaikkia omien mahdollisuuksien mukaan ottamaan osaa erilaisten harrastekerhojen ja ystäväpiirien toimintaan. Jokaiselle teille ja meille on varmasti paikkamme, jos vaan olemme avoimia ja rohkeita ottamaan vastaan myös uusia haasteita ja kokemuksia. Olkaa ylpeitä jo kertyneestä elämänkokemuksestanne, jakakaa sitä eteenpäin ja iloitkaa myös uusista kokemusta. Joku viisas on todennut, että aiemman kokemuksen tulisi olla majakka, joka näyttää meille tietä, ei laituri, johon kiinnittäydymme.
Hyvä juhlaväki,
Arvokas ja turvallinen elämä aina lapsuudesta vanhuuteen ovat jokaisen perusoikeuksia. Valtiovallan ja kuntien sekä niiden luottamushenkilöiden on tästä huolehdittava. Erityisesti nuorempien sukupolvien velvollisuutena on huolehtia siitä, että erityisesti arvokas vanheneminen voi toteutua arvokkaasti ja turvallisesti myös käytännössä. Samalla, kun kannustamme aktiivisuuteen ja pyrimme lisäämään osallistumista, emme saa myöskään unohtaa hoidon ja hoivan tarpeessa olevia.
Vanhusväestön moninaisuus asettaa myös meidät päättäjät ja vanhusten parissa työskentelevät ammattilaiset uusien haasteiden eteen. Tarvitsemme entistä enemmän yksilöllisiä, eri elämäntilanteisiin sopivia palveluratkaisuja. Meidän tulee myös muistaa, että sairaala tai laitosmainen ympäristö ei voi eikä saa olla kenenkään koti. Jokaisella tulee olla oikeus asua mahdollisimman pitkään omassa kodissaan. Oma koti on jokaiselle meille tärkeä ja sen merkitystä elämänhalun ja virkeyden säilyttämisessä ei voi liikaa korostaa.
Hyvät naiset ja herrat,
Haluan toivottaa teille kaikille mieluisaa vanhustenviikon juhlaa ja tulevaa vanhustenviikkoa. Oikein hyvää syksyä ja talven odotusta sekä ennen kaikkea, hyviä vuosia elämäänne, teeman mukaisesti kaikki ikäpolvet yhdessä.
|