Tilinpäätösvaltuusto

27.05.2017

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

 

Viime vuosi oli monella tapaa hyvin merkittävä. Vuoteen mahtui onnistumisia ja kehittämistarpeita. Siihen mahtui iloa ja surua. Ja tänään varmasti viime vuoden ja koko kuluneen valtuustokauden osalta ilmassa on vähän haikeuttakin. Ja kuulemma iloakin!

 

Olen iloinen siitä, että tämän valtuuston hyväksymä strategia ja sen avaintavoitteet hyvinvointi ja elinvoima eivät jääneet viime vuonnakaan korulauseiksi vaan niiden merkitys tiedostettiin läpi koko organisaation. Uudistuvat toimintatavat ja vahvan tulevaisuuteen suuntautuvan näkökulman säilyttäminen johtivat konkreettiseen päätöksentekoon. Ne johtivat uudenlaiseen valmisteluun ja asioiden käsittelyyn. Ne johtivat päätöksiin, joiden turvin olemme edelleen hyvässä etunojassa kohti maakuntahallinnon myötä muuttuvaa toimintaympäristöä.

 

Maakuntahallinnon myötä moni asia muuttuu. Erityisen huomion ansaitsee budjetin ja resurssien pienentyminen, joka samalla oleellisesti muuttuu kaupungin kykyä sietää toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia.

 

Tässä salissa tehtiin viime vuoden lopulla varmasti koko valtuustokauden merkittävin päätös. Linjasimme kouluverkon tulevaisuuden. Tällä ratkaisulla halusimme turvata riittävät resurssit moderneihin oppimisympäristöihin ja opettajien riittävään jatkokouluttautumiseen. Päätös oli rohkeasti tulevaisuuteen suuntaava ja se oli osoitus tämän valtuuston kyvystä pohjata päätöksensä itse asettamiinsa strategisiin tavoitteisiin.

 

Jatkoimme viime vuonna aiemmin aloitettua sopeutumista, tehostamista ja uudenlaisia toimintatapoja. Hyvän taloudellisen lopputuloksen lisäksi olemme saaneet aikaan paljon myös toiminnallisia asioita. Palvelut, niiden saatavuus ja laatu ovat edelleen erittäin hyvällä tasolla.  Ne kestävät vertailun muihin samankokoisiin ja meitä suurempiinkin kuntiin.

 

Toiminnallisuuden lisäksi viime vuonna jatkettiin edelleen laadullista kehittämistä. Yhtenä erinomaisena esimerkkinä voisi mainita esim. raportoinnin kehittämisen. Sitä on tehty talon omin voimin, erittäin kustannustehokkaasti, erittäin suurin tavoittein. Sitä on matkan varrella kehitetty ja työssä ollaan hyvässä vaiheessa. Tuleville päättäjille jää tärkeä tehtävä hyödyntää olemassa olevaa ja panostaa erityisesti strategiseen suunnitteluun, seurantaan ja mittareiden asettamiseen.

 

Minusta aiemmin asetettu tavoite kaupungin hallinnon ja organisaation sopeuttamisesta tulevaan muutokseen on osoitus tämän valtuustokauden ja valtuuston näkemyksellisyydestä, realismista ja tulevaisuuden uskosta.  Maakuntahallinnon myötä moni asia muuttuu. Erityisen huomion ansaitsee budjetin ja resurssien pienentyminen, joka samalla oleellisesti muuttuu kaupungin kykyä sietää toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia. Jatkossa resurssien pieneminen tulee entisestään korostamaan tarvetta Imatran elinvoimaisuuden varmistamiselle ja kehittämiselle.

 

Jatkossakin vain verotulokertymän, väestörakenteen, väestömäärän ja toimintaympäristön muuttumisen huomioivalla päätöksenteolla voidaan huolehtia siitä, että elinvoimaisuuden ylläpitämiseen ja lisäämiseen riittää jatkossakin resursseja. Heitänkin tässä haasteen erityisesti niille valtuutetuille, jotka nyt jättävät valtuustotyön: siirtäkää tietopohjaanne, osaamistanne ja kokemustanne uusille päättäjille ja sitä kautta Imatran hyödyksi.

    

Kaupungin talous on koko Suomen kuntakenttään nähden erittäin vakaalla pohjalla. Vuoden 2016 tilinpäätös on jälleen positiivinen, emokaupungin osalta 9. kerran peränjälkeen. Koko kaupunkikonsernin tilinpäätös viime vuonna oli yli 7 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Konsernin talouden osalta voimme olla tyytyväisiä.

 

Koko konsernin taloudellinen tilanne on seurausta pitkäjänteisestä työstä, rohkeista päätöksistä ja realistisista talousarvioista. Toimintojen siirto tytäryhtiöidemme hoidettavaksi on ollut menneiden vuosien tietoinen ratkaisu. Imatralla konserniyhtiöiden kautta on hoidettu merkittäviä, mm. elinvoimaisuutta ja elinkeinopoliittisia asioita. Yhtiöittäminen on lisännyt läpinäkyvyyttä ja tehokkuutta, ja on näin ollen säästänyt veronmaksajien varoja, kohdentanut niitä oikein ja saanut aikaan aiempaa enemmän tuotosta. Tätä asiaa on kaupunginhallituksessa seurattu. Tarkastuslautakunnan toteamus yhtiöittämisen taloudellisten ja toiminnallisten vaikutusten arvioinnista on hyvä ottaa esim. osaksi uusien päättäjien koulutusta ja perehdyttämistä.

 

Konsernin velkamäärä kasvoi viime vuonna noin 6 miljoonalla eurolla, käytännössä yhden teatterikiinteistön verran. Onneksemme merkittävä osa konsernivelasta on kiinteässä omaisuudessa ja vielä sellaisessa omaisuudessa, josta on tuotto-odotuksia. Toimintojen tehostaminen on mahdollistanut, ettei meidän ole tarvinnut ottaa syömävelkaa. Tästä tulee pitää jatkossakin napakasti kiinni.

 

Viime vuoden aikana kehitettiin edelleen konserniraportointia. Konserninäkökulma on ollut kaupunginhallituksen keskustelussa edelleen vahvasti ja edelleen aiempaa vahvemmin mukana. Konserniraportoinnin osalta olemme tehneet viime vuoden aikana osavuosikatsausten käsittelyssä edelleen harppauksia eteenpäin. Olemme aidosti onnistuneet siirtämään asioiden käsittelyä ja niistä keskustelua isojen strategisten asioiden seurantaan. Painopistettä on konsernin riskienhallinnan näkökulmasta siirretty mahdollisten uhkakuvien tunnistamiseen ja niihin reagointiin. Kehittämistyö jatkuu edelleen. Viimeeksi eilen kaupunginhallitus teki erittäin ison harppauksen raportoinnissa. Jatkossa osavuosikatsausten sijaan siirrytään kuukausitasoiseen raportointiin ja seurantaan. Tästä voimme olla aidosti ylpeitä.

 

Imatralla on edelleen kaikki edellytykset olla menestyvä kaupunki mitattiinpa sitä millä mittarilla tahansa. Tavoitteen saavuttamisessa tarvitaan kaikkien panosta – niin päättäjien, virkamiesten kuin kuntalaistenkin. Tarvitsemme ennakkoluulottomuutta ja ennen kaikkea positiivista asennetta.

 

 

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut

Haluan omalta osaltani kiittää koko kaupungin henkilöstöä tärkeästä roolistanne Imatran nykyhetken ja tulevaisuuden rakentamisessa.

 

Kiitokset valmisteleville virkamiehille. Kiitokset erityisesti Pertti, Kaisa ja Kaitsu sekä Hanna-Kaisa ja Topiantti. Kiitos avarakatseisuudesta ja innovatiivisuudesta.

 

Kiitokset myös teille hyvät luottamushenkilökollegat. Jatkaville toivon rentouttavaa lomaa ja työniloa tulevalle kaudelle. Toivottavasti meillä kaikilla jatkavilla on edelleen rohkeutta ja kauasnäköisyyttä tulevaisuuden ratkaisujen ja rakenteiden aikaansaamiseksi.

 

Lopettaville valtuutetuille toivotan menestystä uusissa tehtävissä ja elämässä ylipäätään; mihin ikinä vapautuvan vapaa-aikanne jatkossa käytättekin.

 

Erityiskiitokset haluan osoittaa kaupunginhallituksen pöydän ympärillä istuville. Lähes viikottainen yhteistyö on hionut meistä työyhteisön, jolla on ollut aito ja vilpitön halua olla mukana kehittämässä Imatraa. Erityis-erityiskiitokset omalle hallitusryhmälle; Ismo, Markku ja Pasi – kiitos kaikista keskusteluista ja kommenteistanne, kiitos yhteistyöstä.

 

 

 

 

Arvoisa puheenjohtaja,

Kaupunginhallitus luovuttaa tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi.

 

 

 

16.08.2021Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan valinta
24.05.2021Tilinpäätösvaltuusto; esittelypuheenvuoroni
15.05.2021Katukanava-kirjoitus Imatran toimintakulttuurin muutoksesta
03.05.2021Eriävä mielipide Mansikkalan koulun vararehtorivalintaan
26.04.2021Eriävä mielipide kaupunginjohtajavalintaan
26.04.2021Puhe kaupunginvaltuusto 26.4.2021 - kaupunginjohtajavalinta
06.03.2021Riitta Uosukainen tukee Annan kuntavaaliehdokkuutta
06.03.2021Ehdolle kuntavaaleihin
01.02.2021Mioni-yrityspuistoon liittyvä keskustelu
19.01.2021Kaupungin johtamisrakenteesta, Katukanava-kirjoitus
07.12.2020Maapoliittisen ohjelman käsittely kaupunginvaltuustossa
09.11.2020Talousarviovaltuusto
05.11.2020Kommentti Imatrankosken koulu nuorisotilaksi -aloitteen käsittelyyn liittyen
25.05.2020Tilinpäätösvaltuusto
05.12.2019Imatran kaupungin henkilöstöjuhla -juhlapuhe
11.11.2019Talousarviovaltuusto
16.09.2019Valtuustoaloite anonyymistä rekrytoinnista
27.05.2019Tilinpäätösvaltuusto
13.03.2019Kolumni Eksotesta Imatralainen-lehdessä
10.12.2018Talousarviovaltuusto
28.05.2018Tilinpäätösvaltuusto
28.05.2018Valtuuston päätös sotekiinteistöistä
27.02.2018Kolumni kaksoisraiteesta Imatralainen.lehdessä
14.12.2017Kaukopään koulu 80 vuotta
01.12.2017Talousarviovaltuusto
01.10.2017Vanhusten viikon juhla
01.07.2017Imatran kaupungin tervehdys Itä-Länsi -pesäpallotapahtumassa
01.07.2017Imatran kaupungin tervehdys Itä-Länsi -pesäpallotapahtumassa
27.05.2017Tilinpäätösvaltuusto
24.04.2017Kaupunginjohtajan valinta, kaupunginvaltuusto
18.03.2017Hannu Sopasen muistokonsertti
11.02.2017Imatran uuden teatetrin avajaiset
19.12.20166. luokkalaisten itsenäisyyden ja joulun juhla
14.12.2016Talousarviovaltuusto
13.12.2016Tiina Wilén-Jäppisen muistovaltuusto
06.12.2016Itsenäisyyspäivän juhla Kulttuuritalo Virrassa
14.10.2016Kouluverkko kaupunginvaltuustossa
08.10.2016Kulttuuritalo Virta 30 v
20.06.2016Tilinpäätösvaltuusto
09.06.2016Teatterin harjannostajaiset
15.05.2016IPV - kauden avaus
12.04.2016Kolumni Imatralainen
30.01.2016Tervehdys SM-hiihdot palkintojenjako
29.01.2016SM-hiihtojen avajaiset
19.12.2015Prisman harjakaiset
07.12.2015Talousarviovaltuusto
03.12.2015Teatterin peruskiven muuraus
02.12.2015Imatran Invalidit ry:n esteettömyysseminaari
27.10.2015Kolumni Imatralainen
15.06.2015Tilinpäätösvaltuusto
01.04.2015Kolumni Imatralainen
08.12.2014Talousarviovaltuusto
29.10.2014Kolumni Imatralainen
04.10.2014Imatran seudun Pelastakaa Lapset ry 50 vuotta
18.09.2014Kutsunnat
17.06.2014Tilinpäätösvaltuusto
22.04.2014Kolumni Imatralainen
17.03.2014Strategia kaupunginvaltuustossa
17.03.2014Kouluverkko kaupunginvaltuustossa
22.01.2014Kuntarakenneseminaari Kulttuuritalo Virrassa
09.12.2013Talousarviovaltuusto
08.11.2013Imatran Postimerkkikerho 70 v
30.10.2013Kolumni Imatralainen
11.10.2013Maakuntatilaisuus
10.10.2013Vanhusten viikon juhla
28.08.2013Kutsunnat
19.08.2013Saimaan AMK:n omistusjärjestely kaupounginvaltuutossa
28.06.2013Imatra Big Band Festivaalin avajaiset
10.06.2013Tilinpäätösvaltuusto
17.04.2013Maakuntatilaisuus
16.04.2013Kolumni Imatralainen
16.03.2013Naiskuoropäivien avaus
10.12.2012Hankintastrategia 2013-2010 kaupunginvaltuustossa
10.09.2012Valtuustoaloite lastenhoitohuoneen järjestämiseksi
18.06.2012Hankinnat
01.11.2011Katukanava-kirjoitus Imatran korkeista asumiskustannuksista