Imatran kaupungin henkilöstöjuhla -juhlapuhe

Arvoisat palkittavat henkilöstön edustajat, muut läsnäolijat, hyvät naiset ja herrat,

Olen todella iloinen saadessani mahdollisuuden tulla mukaan juhlaanne. Pitkän kunnallisen palvelun muistaminen 40, 30 ja 20 vuoden palveluksesta on lähes 50-vuotinen perinne. On upeaa, että teitä palkittavia, pitkän työuran tehneitä on näin paljon. Pidän upeana perinteenä myös itse tätä juhlaa. Kuka sen aikanaan lieneekään keksinyt – hänelle kiitos. Sitoutumisesta on aina tilaisuuden tullen syytä palkita.

Koska juhla järjestetään näin juhlallisena ajankohta, lähes itsenäisyyspäivänä, haluan käyttää tässä yhteydessä mahdollisuuden pohtia myös itsenäisyyttämme. Juhlapäivät ovat ylipäätään hyviä niin menneisyyden kuin tulevaisuuden pohtimiseen. Menneisyyden ymmärtämisessä ja kunnioittamisessa piilee avain tulevaisuuden menestykseen.

 

Suomi 102 vuotta sitten oli kovin erilainen. Itsenäisyyden alkuajat eivät olleet helppoja. Tuolloin elettiin ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa yhteiskunnallista murrosvaihetta.

 

Olimme siirtymässä parlamentarismiin. Kansa oli jakautunut kahtia sosiaalisesti ja myös taloudellisesti. Maassa elettiin epästabiileissa olosuhteissa ja nähtiin jopa nälkää. Ristiriidat kärjistyivätkin pian itsenäistymisen jälkeen sisällissodaksi, jonka vaikutukset suomalaisiin ja suomalaiseen yhteiskuntaan ovat olleet poikkeuksellisen pitkäkestoiset. Sisällissodassa me suomalaiset olimme toinen toistemme vihollisia.

 

Itsenäisyyden alkuajoista lähtien Suomi modernisoitui kovaa vauhtia, bruttokansantuote kasvoi, palkat kohosivat ja elintaso nousi. Elintason nousu katkesi kuitenkin 1929 alkaneeseen maailmanlaajuiseen talouslamaan. Suomessa tästä lamasta on puhuttu pulavuosina, jotka olivat syvimmillään heti 1930-luvun alussa. Suomalaiset kokivat pula-ajan hyvin eri tavoin. Valtion ja kuntien viranhaltijoiden palkat säilyivät ennallaan, minkä ansiosta heidän elintasonsa jopa nousi, kun hinnat laskivat.

 

Noin 30 000 teollisuustyöläistä jäi kokonaan työttömäksi pulavuosina. Virallisesti työttömänä oli pulavuosina enimmillään 100 000 suomalaista, mutta luku oli todellisuudessa suurempi. Muuttoliike kulki itsenäisyyden alkuvuosina maaseudulta kaupunkeihin. Muuttajat olivat nuorta väkeä. Enemmistö maaseudun nuorista hakeutui jo itsenäisyyden alkuvuosina pois kotiseudultaan. Hyvin samantyyppisiä ilmiöitä kuin tänä päivänä.

 

Tuohon aikaan ei juuri ollut elinvoimaa, ei myöskään hyvinvointia. Paljon on noista ajoista tultu eteenpäin. Koko maan tasolla historiaan suhteutettuna elinvoimamme on kehittynyt erittäin positiivisesti, samoin hyvinvointimme. Nämä tavoiteltavat menestyksen eväät ovat olleet monen kunnan aktiivisia tavoitteita aina näihin päiviin saakka. Niin myös Imatran.

 

 

Imatran kaupungin strategia nojaa hyvinvointiin ja elinvoimaan. Elinvoima luo hyvinvointia ja hyvinvointi elinvoimaa. Siksi voi ja on syytäkin aidosti pohtia, kumpi on ensin ja kumpi tulee perässä.

 

Haluan tässä yhteydessä todeta, että mielestäni kaikkea kaupungin palvelutuotantoa tulisi tarkastella elinvoimaisuuden näkökulmasta. Elinvoimaisuushan kumpuaa myös asukkaidemme hyvinvointia edistävästä huippulaatuisesta varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta, kulttuurista, monipuolisista harrastusmahdollisuuksista ja puhtaasta elinympäristöstä.

Jos ja kun strategiamme mukaisesti meillä asuu onnellisia, osaavia ja aktiivisia ihmisiä, jotka nauttivat elämänlaadusta arjessa, on se enemmän kuin loistava tapa luoda positiivista mielikuvaa kokoaan suuremmasta kaupungista. Mielikuvaa, joka näkyy myös kaupungin rajojen ulkopuolelle jopa ilman, että sitä edes sen kummemmin esitellään.

Meillä Imatralla on maailmanluokan teolliset toimijat, ainutlaatuinen sijainti Venäjän ja EU:n rajalla, meillä on koko ajan askel askeleelta, pieninä askelina, mutta eteenpäin menona kumminkin, kehittyvä matkailutoimiala. Meillä on upea Saimaan vesistö ja luonto. Siis kaikki edellytykset, joilla hyvää elämää voidaan rakentaa, myös tulevaisuudessa.

Sillä hyvää elämäähän me tavoittelemme. Lähtökohtaisesti varmasti jokainen meistä. Se, mitä hyvä elämä meille kullekin merkitsee, toki vaihtelee. Uskoisin, että hyvin paljonkin. Toisille meistä hyvä elämä koostuu työstä, vapaa-ajasta, toisille perheestä, parisuhteesta, harrastuksista, kavereista, tuttavista, kokemuksista, juhlasta ja arjesta. Suurelle osalle meistä hyvä elämä koostuu näiden tasapainoisesta suhteesta toisiinsa nähden.

Työn merkitys hyvän elämän osa-alueena on, ainakin minusta, kiistaton. Työ tuo ihmisen elämään sisältöä. Työ asettaa vaatimuksia, se kehittää, se pakottaa kehittymään. Työ luo hyvinvointia, turvaa ja se antaa elannon. Joskus se innostaa, joskus latistaa. Työyhteisö tarjoaa vuorovaikutusta, yhteisöllisyyttä, vertaistukea, sosiaalista kanssakäymistä. Työyhteisön avoimuuden ja toimivuuden kautta mahdolliset vastoinkäymiset on helpompi kääntää voitoksi. Kun kokee tekevänsä merkityksellistä työtä, se antaa voimaa lähteä liikkeelle päivittäin, viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

 

Te kaikki pitkän työuran tehneet olette tehneet merkityksellistä työtä. Työuranne puhuu sen puolesta. Teillä kaikilla on käsitys ja ennen kaikkea kokemus työelämän muutoksesta. Te olette nähneet työn muutoksen manuaalisesta työstä digitaalisten välineiden hyödyntämiseen. Olemme varmasti kaikki yhtä mieltä siitä, että työelämä on ollut muutoksessa. Tosiasia lienee myös sen, että työelämän muutos ja murros jatkuu ja joskus tuntuu, että muutosvauhtikin kovenee.

Muutokset ravistelevat suomalaisia työpaikkoja monin tavoin, ne herättävät paljon huolta ja moniin niistä suhtaudutaan usein enemmän uhkina kuin mahdollisuuksina.

Yksi suurista nykyajan huolenaiheista on nopea teknologinen muutos. Jos menemme ajassa vaikka 20 vuotta taaksepäin – puhumattakaan, jos menisimme 40 vuoden taa – muutos on ollut valtava. Se on ollut niin uskomaton, että veikkaan, ettei kukaan meistä osannut sitä vaikka edes 1990-luvun alussakaan kuvitella. Ei ollut esim. sähköposteja ja kännyköitä – vaikea edes ajatella, mitä tapahtuisi, jos ne nyt poistettaisiin työpaikoilta. Kaaos, katastrofi, kuka tietää - kenties?

Tulevaisuuden tutkimuksen osalta erityisesti tekoälyn, koneoppimisen ja robotiikan kehityksen on ennakoitu johtavan lähivuosina kokonaan monien työtehtävien katoamiseen ja monien ammattien perinpohjaiseen muuttumiseen. Tutkimukset ovat toisaalta osoittaneet, etteivät minkään muutosilmiön vaikutukset työelämässä ole ennalta määrättyjä. Vaikutukset riippuvat useista tekijöistä ja välittyvät ihmisten toiminnan kautta. Tämä pätee myös teknologiseen muutokseen. Tärkein kysymys työelämän muutosilmiöistä puhuttaessa ei ehkä olekaan ”miten muutos vaikuttaa työhön?” vaan ”mitä pitäisi tehdä, jotta työtä riittäisi jatkossakin mahdollisimman monille ja työ muuttuisi ihmiselle paremmaksi muutoksen myötä?”.

Robotiikan kehitys on synnyttänyt paljon huolta ihmistyön tulevaisuudesta. Arviot siitä, miten kehitys vaikuttaa ihmistyön tarpeeseen, vaihtelevat suuresti. Tiedetään, että jatkossa robotit korvaavat ihmistyötä monilla työvaltaisilla aloilla, mutta kehityksen kokonaisvaikutukset ovat hämärän peitossa. On helpompi ennustaa, millaisia töitä katoaa, kuin sitä, millaisia uusia töitä syntyy tilalle. Kokonaisvaikutus riippuu teknologisen kehityksen ohella monista taloudellisista, sosiaalisista, kulttuurisista ja lainsäädännöllisistä tekijöistä yhteiskunnassa.

Pessimististen näkemysten mukaan robotit korvaavat ihmistyötä siinä määrin, etteivät mahdolliset uudet syntyvät työpaikat riitä korvaamaan katoavia. Seurauksena on työttömyyden kasvu ja tarve miettiä uudenlaisia tulonjaon mekanismeja, kuten kansalaispalkkaa. Toistaiseksi uhkakuvat eivät ole toteutuneet eikä robottien määrän kasvu ole johtanut pysyvään työttömyyden kasvuun missään maassa.

Optimististen näkemysten mukaan teknologisesti kehittyneet maat kykenevät hyödyntämään tekoälyä ja älykkäitä robotteja hiipuneen tuottavuus- ja talouskasvunsa siivittämiseen ja luomaan näin uusia työpaikkoja. Tämä ei tapahdu kuitenkaan itsestään.

Se vaatii panostuksia ja teknologisia innovaatioita täydentäviä innovaatioita koulutuksessa, liiketoiminnassa, johtamisessa ja työn organisoinnissa.

Robotiikan kehittymiseen liitetyt huolet eivät koske kuitenkaan vain ja ainoastaan työpaikkojen määrää. Toinen huolta aiheuttava kysymys on ihmisen ja älykkään robotin välinen suhde ja vuorovaikutus itse työssä. Aiemmin robotit tekivät pääosin ihmisille kelpaamattomia ”jäännöstöitä”. Lisääntyvä älykkyys tekee roboteista entistä tasaveroisempia toimijoita ihmisen kanssa. Aiemmin robotit ja ihmiset toimivat toisistaan fyysisesti erillään. Robottien lisääntyvä mobiilisuus ja kyky vuorovaikutukseen tuo yhteistyörobotit eli cobotit samaan tilaan ihmisen kanssa.

Jotta me pysymme mukana muutoksessa, sopeudumme uuteen, opimme uutta ja ennen kaikkea, että saamme sitä muuttuneesta työelämästä edelleen eväitä siihen haluamaamme – hyvään elämään – joudumme usein kehittämään itseämme ja oppimaan ajattelemaan uudelleen. Työelämätutkimuksessa viitataan jatkuvasti ominaisuuksiin, joita meillä tulevaisuudessa tulisi entistä enemmän olla:

Ennakkoluulotonta kiinnostusta muutoksia ja uudistuksia kohtaan, innostusta ja toimeen tarttumista, ongelmanratkaisutaitoja sekä kykyä poimia oleellinen ympäröivästä tietotulvasta, joka usein on runsas, jopa kaoottinen.  

 

Jos nykypäivä luo paineita yksilöille ja yksilön kehittymiselle, luo se sitä myös kunnille. Tulevaisuuden kunta on tulevaisuudessa ennen kaikkea oman alueensa elinvoimaisuuden kehittäjä ja yhteistyön luoja. Imatralla on pyritty jo usean vuoden ajan olemaan etunojassa kuntakentän muutoksiin. Kuinka monta kertaa olemmekaan valmistautuneet soteuudistukseen, maakuntauudistukseen, kuntauudistukseen todetaksemme, että ei onnistunut. Jos vaatimuksen työntekijöille ovat aiemmin mainitut ennakkoluuloton kiinnostus muutoksia ja uudistuksia kohtaan, innostus ja toimeen tarttuminen, ongelmanratkaisutaidot sekä kyky poimia oleellinen ympäröivästä tietotulvasta, ovat samat vaatimukset relevantteja myös kunnalla ja erityisesti sen päättäjille.

Imatran kaupunki on valmistautunut aiemmin maakuntauudistuksen mukanaan tuomaan kuntien roolin muutokseen uudistamalla strategiaa, uudistamalla kaupunkiorganisaatiota, kehittämällä palveluverkkoja sekä panostamalla erilaisiin yhteistyöverkostoihin.

Maakuntauudistusta varten tehty uudistustyö ei kuitenkaan ollut turhaa – vaikka maaliin asti ei päästykään. Se oli valmistautumista muuttuvaan tulevaisuuteen, jossa jo nyt elämme. Väestön haasteellinen ikärakenne, palveluntarve, työttömyys, verotulopohjan pieneneminen, valtionosuuksien väheneminen… lista on pitkä. Tulevaisuuteen valmistautuminen on edellyttänyt tosiasioiden tunnistamista ja sen seurauksena myös taloudellisia sopeutustoimia, ikäviäkin päätöksiä.

 

 

 

Hyvät ansiomerkkien saajat,

Imatran kaupungin puolesta haluan kiittää teitä panoksestanne Imatran ja imatralaisten eteen tekemästänne työstä. Työnne kautta moni kuntalainen ja muut kaupungin palveluita käyttäneet ovat vuosien varrella saaneet vastauksia kysymyksiinsä, hoitoa, kasvatusta ja opetusta, infran hallintaa, vettä ja lukemattomia monia arjessa tarpeellisia palveluita. Luulen, että aina niistä arjen töistänne ei ole muistettu vaikkapa kuntalaisten toimesta kiittää.

 

Ennen kuin siirrymme ansiomerkkien tai muistoesineiden jakamiseen, haluan käyttää tilaisuuden hyväksi ja toivottaa teille kaikille tässä yhteydessä myös mitä parhainta joulunodotusta ja hyvää itsenäisyyspäivää.